Kohti toivottua tulevaisuutta
16.04.2021
Tulevaisuus on seurausta lukuisista päätöksistä ja valinnoista, joita teemme tänään. Tulevaisuus on läsnä nykyhetkessä ja me luomme sen. Hallituksella on keskeinen rooli yrityksen tulevaisuuden luomisessa, sillä hallitus päättää yrityksen pitkän aikavälin suunnitelmista ja siitä, ketkä niitä toteuttavat. Tästä syystä hallituksen on hyvä pohtia, miten yrityksessä hyödynnetään megatrendejä ja heikkoja signaaleja toiminnan kehittämisessä ja uusien liiketoimintamallien luomisessa. Sekä millaisten oletusten ja uskomusten varaan yrityksen tulevaisuus on nyt rakennettu.
Hallitukset saavat usein tulevaisuustiedon toimivalta johdolta tai sen kautta. Tulevaisuutta koskeva tieto on luonteeltaan erilaista kuin faktoihin perustuva tieto. Tulevaisuustieto ei ole koskaan arvovapaata ja ajatteluamme rajoittavat myös tiedostamattomat uskomukset ja ajattelun vinoumat. Tästä syystä tulevaisuutta koskevien oletusten pohtiminen on tärkeää. Tulevaisuusajattelun ydintä onkin olemassa olevan haastaminen ja vaihtoehtoisten toivottujen tulevaisuuksien ajattelu.
Ajattelun taustalla olevista omista ja muiden uskomuksista sekä ajattelutavoista on hyvä tulla tietoiseksi. Omia oletuksia ja uskomuksia on hyvä kyseenalaistaa ja pohtia, mitä kaikkea me otamme annettuna. Lähtökohtaisesti ajattelemme tulevaisuutta menneisyyden perusteella ja jätämme helposti huomioimatta asiat, joista emme ole kiinnostuneita tai joita emme ymmärrä.
Tästä syystä hallituksen on hyvä arvioida, luodaanko yrityksen tulevaisuutta historiaa toistavilla ajatusmalleilla. Puhutaanko tulevaisuudesta tai muutamasta vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta liian itsestäänselvyytenä vai pyritäänkö itse vaikuttamaan kehitystrendeihin. Lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten ajoissa yrityksessä havaitaan megatrendejä ja reagoidaanko heikkoihin signaaleihin pohtimalla, miten niitä voisi hyödyntää liiketoiminnassa.
Hallituksen on hyvä arvioida myös sitä, kuinka kattavasti ja systemaattisesti yrityksessä seurataan toimintaympäristöä: mistä lähteistä tietoa kerätään, ketkä osallistuvat prosessiin, miten tietoa analysoidaan ja miten tunnistetaan keskeiset muutosajurit sekä miten tietoa hyödynnetään päätöksenteossa ja toiminnan kehittämisessä.
Kompleksisuuden lisääntyessä tulevaisuusajattelun tarve korostuu entisestään, joten tulevaisuusajattelua kannattaa harjoittaa ja opetella. Otatko tulevaisuuden annettuna vai pyritkö aktiivisesti vaikuttamaan siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Pia Linja on Boardman Alumniverkoston jäsen. Pia valmentaa ja kirjoittaa siitä, miten hallitus voi varmistaa, että yhtiön sisäinen valvonta on riittävää nyt ja tulevaisuudessa.
Julkaisu on Pia Linjan ”Hallituksen valvontavastuu – sisäisen valvonnan riittävyyden varmistaminen” -blogisarjan neljäs osa. Voit lukea blogisarjan ensimmäisen osan ”Sisäinen valvonta vaatii jatkuvaa huolenpitoa kokonaisuutena – ei vain tietoturvan osalta” ja toisen osan “Kun vahinko on jo tapahtunut on liian myöhäistä kiinnostua – Whistleblowing ilmoituskanava ja muut sisäisen valvonnan työkalut auttavat havaitsemaan orastavia ongelmia” sekä kolmannen osan “Resilientti eli muutoskykyinen organisaatio osaa katsoa tulevaisuuteen”.