Milloin tieteellisestä tiedosta on käytännön hyötyä päätöksenteossa tai operatiivisessa toiminnassa? Tässä blogissa yrittäjyyden yliopettaja Heikki Immonen Karelia-AMK:sta kuvaa korkeakouluyrittäjyyden tutkimuksen tilaa ja esittelee työkaluja käytännöllisesti paremman tiedon tuottamiseen.

Ad hoc Slush -tutkimus

2014 toteutin pienen korkeakouluyrittäjyysaiheisen ad hoc -otantatutkimuksen Slush-tapahtumassa. Eräällä messualueella esittelypisteitään piti 50 startup-yritystä. Kiersin muistiinpanovälineiden kanssa kaikki esittelypisteet ja haastattelin lyhyesti yritysten perustajatiimejä. Kysyin jokaiselta haastateltavalta liittyykö startupin syntytarinaan jokin suomalainen tai ulkomaalainen korkeakoulu. 48 startuppia vastasi kieltävästi – kaksi kyllä. Mitä ihmettä? Eikös juuri korkeakoulujen pitänyt olla uusien startup-yritysten kehto?

Korkeakouluyrittäjyyden ongelmat

Viime keväänä julkaistussa väitöskirjassani pyrin löytämään selitystä yrittäjyyden edistämisen tavoitteiden ja tulosten ristiriidalle. Halusin ymmärtää miksi ei ole olemassa yksiselitteistä näyttöä siitä, että kiihdyttämöt tai hautomot olisivat hyödyllisiä tai miksi yrittäjyyskasvatuksella ei näytä olevan positiivista merkitystä sekä miksi nuorten perustamat menestyvät yritykset ovat hyvin harvinaisia ?

Yrittäjyyden edistämisestä, korkeakouluyrittäjyydestä ja mm. innovaatiopolitiikasta on tehty valtavasti tutkimusta. Lääketieteessä ja esim. avaruusteknologiassa tutkimus johtaa parempiin käytännön hyötyihin, mutta miksi ei korkeakouluyrittäjyyden tutkimuksessa? Eikö myös yrittäjyyden edistämisestä, korkeakouluyrittäjyydestä ja mm. innovaatiopolitiikasta tutkimustulosten olisi pitänyt johtaa jatkuvasti parantuviin tuloksiin?

Hyppy deskriptiivisestä tutkimuksesta preskriptiiviseen on ottamatta

Aloin kahlata alan tutkimuskirjallisuutta läpi jonkinlaista isoa yhteistä selittävää tekijää etsien. Etsinnät tuottivat tulosta – viime vuonna edesmenneen Harvard Business Schoolin professorin Clayton Christensenin tekemä tieteenfilosofinen työ tarjosi sopivan linssin korkeakouluyrittäjyyden tutkimuksen tilan ymmärtämiseen.

Christensenin ja Carlilen (2009) mallissa tieteellinen tutkimustieto ja jonkin ilmiön ymmärtäminen ja hyödyntäminen jakautuu kahteen päävaiheeseen: deskriptiiviseen ja preskriptiiviseen. Deskriptiivinen tutkimus on kuvailevaa ja parhaimmillaankin vain korrelatiivista tietoa tuottavaa. Preskriptiivinen tutkimuksessa on sen sijaan onnistuttu tunnistamaan ilmiön taustalla vaikuttavat syy-seuraus -suhteet ja tieto jalostuu vähitellen odottamattomien tulosten kautta olosuhderiippuvaiseksi tiedoksi. Vain preskriptiivisestä tiedosta saadaan käytännöllistä hyötyä.

Korkeakouluyrittäjyyden ja yrittäjyyden edistämisen tutkimus näyttää jämähtäneen deskriptiivisen tutkimuksen tilaan.

Käytetyt menetelmät ja paradigmat eivät kykene mallintamaan monitasoista kompleksisuutta

Miksi hyppyä preskriptiiviseen tutkimukseen ei ole kyetty ottamaan? Korkeakouluyrittäjyyden tutkimuksen tilaa käsittelevät aiemmat kirjallisuusanalyysit nostivat esiin käytettyjen menetelmien ja käsitteellisten viitekehysten riittämättömyyden korkeakouluyrittäjyyteen liittyvien ilmiöiden kompleksisuuden ja monitasoisuusuuden haasteen edessä. Omassa analyysissäni tunnistamani 17 korkeakoulujen yrittäjyysohjelmiin liittyvää sidosryhmätyyppiä ovat esimerkki toiminnan kompleksisuudesta . Näitä sidosryhmätyyppejä ovat esimerkiksi mentorit, asiantuntijat, sijoittajat, korporaatiot, korkeakoulut itse, valtiovalta, tutkijat, opiskelijat ja yrittäjät.

Monografiani parin ensimmäisen luvun päätteeksi tiivistin alan kokemat metodologiset ja käsitteelliset haasteet kahdeksaan (8) kriteeriin. Nämä kriteerit pyrkivät auttamaan tulevia tutkijoita tekemään käsitteellisiä ja metodologisia valintoja, jotka auttavat alaa siirtymään deskriptiivisestä preskriptiiviseen tutkimukseen.

Yrittäjyysohjelmat ovat sosiaalisia teknologioita

Miltä uusi parempi korkeakouluyrittäjyyden tutkimuksen metodologia ja käsitteellinen viitekehys voisi näyttää? Lähdin etsimään vastauksia systeemisuunnittelun (eng. systems engineering) ja kompleksisten systeemien tutkimuksesta (eng. complexity science).

Yksinkertainen, mutta merkittävä paradigman muutos tapahtuu, kun määrittelemme erilaiset korkeakoulujen yrittäjyysohjelmat teknologioiksi eli tavoitteellisiksi systeemeiksi. Kompleksisten systeemien pioneerin, ekonomisti Brian Arthurin mukaan kaikki teknologiat ml. sosiaaliset systeemit ovat keinoja (eng. ”mean”, ”form”) jonkin tarkoituksen (eng. ”purpose”, ”function”) toteuttamiseen ja, että ne pystyvät tähän vain, jos ne kykenevät valjastamaan jonkin luontaisen ilmiön (eng. ”naturally occuring phenomena”).

Esimerkiksi perinteisen kuumemittarin tarkoitus on ihmisen kehon lämpötilan mittaaminen. Tämän tarkoituksen toteuttamiseen mittarin komponentit ja valmistusprosessi valjastaa useita luontaisia ilmiöitä, kuten lämmön siirtyminen ja nesteen lämpölaajeneminen.

Uuden yrittäjyysohjelman suunnittelun 3.vaihetta

Näin ollen uutta yrittäjyysohjelmaa korkeakoululleen suunnittelevan on syytä kysyä: 1. Mikä on ohjelman tarkoitus?, 2. Mitä luontaisia (sosiaalis-psykologis-taloudellisia) ilmiöitä voidaan valjastaa tarkoituksen toteuttamiseen?, 3. Millaisilla suunnitelmallisilla valinnoilla ja ohjelman komponenteilla nämä ilmiöt voidaan valjastaa?

Vastaavasti olemassa olevien yrittäjyysohjelmien tutkija voi kysyä: 1. Onnistuuko ohjelma sille määritetyn tarkoituksen toteuttamisessa?, 2. Mistä luontaisista ilmiöistä tarkoituksessa onnistuminen/epäonnistuminen johtuu?, 3. Miten yrittäjyysohjelman elementit/komponentit valjastavat tai eivät valjasta näitä luontaisia mekanismeja?

Objekti-prosessi -metodologialla voidaan mallintaa kompleksisuutta

Siirtyminen systeemiparadigmaan edellytti minulta konkreettisen systeemimallinnuskieleen käyttöönottoa. Väitöskirjassani päädyin käyttämään nk. objekti-prosessi -metodologiaa, (eng. ”object process methodology”, OPM). OPM on uusi ISO standardi (2016) ja täysin universaali ontologia, jolla voidaan mallintaa ilmiöitä alariippumattomasti. OPM:ssä kaikki ilmiöt ja asiat koostuvat objekteista, prosesseista ja näiden kahden välisistä suhteista. Objektit edustavat havaittavan todellisuuden stabiileja elementtejä ja prosessit olevaisen muuttuvaa puolta. Se sopii yhtä hyvin solumetabolian kuin myyntiprosessin käsitteelliseen mallintamiseen.

Väitöskirjani jälkimmäisessä osassa hyödynsinkin OPM:n ympärille kehitettyjä digitaalisia työkaluja kolmen käsitteellisen tutkimuksen ja kahden empiirisen tutkimuksen toteuttamisessa. Näin menettelemällä kykenin osoittamaan systeemiparadigman soveltuvuuden korkeakouluyrittäjyyden tutkimukseen.

Uutta tietoa suomalaisista yrittäjyysohjelmista

Menemättä tässä sen pidemmälle käsitteellisiin ja empiirisiin tutkimustuloksiini, totean, että väitöskirjani antaa varsin perusteellisen kuvan suomalaisten korkeakoulujen yrittäjyysohjelmien nykytilanteesta sekä yrittäjyysohjelmien eloonjäämiseen vaikuttavista tekijöistä. Tuloksista hyötyvät myös yksityisellä sektorilla uuden liiketoiminnan kehittämisen parissa työskentelevät.

Application of object-process methodology in the study of entrepreneurship programs in higher education

Blogin kirjoittajasta

Heikki Immonen (s.1980) on Pohjois-Karjalan poikia. Koulutukseltaan hän on fyysikko (FM) ja tekniikan tohtori (tuotantotalous). Heikki asuu perheineen Joensuussa ja työskentelee Karelia-ammattikorkeakoululla yrittäjyyden yliopettajana. Viimeisen 13 vuoden ajan hän on työskennellyt pohjoiskarjalaisten aikaisen vaiheen startup-yritysten parissa.

Tutkijablogin lisäksi LJT järjestää vuosittain useita seminaari- ja keskustelutilaisuuksia omistajien, hallitusjäsenten ja johdon kannalta tärkeistä ja ajankohtaisista teemoista. Otamme mielellämme uusia jäseniä mukaan toimintaamme – lue lisää:

LJT Jäsenyys

Tutkija, haluaisitko kertoa omista tutkimustuloksistasi tällä foorumilla?

Voit olla yhteydessä Boardman LJT:n hallituksen puheenjohtajaan Satu Koskiseen (satu.koskinen@boardman.fi) tai viestintäkoordinaattori Julia Ruotsiin (julia.ruotsi@boardman.fi).