LJT-tutkijablogi: Rakkautta, tasa-arvoa ja rohkeutta Muumien tapaan

LJT-tutkijablogi: Rakkautta, tasa-arvoa ja rohkeutta Muumien tapaan

Voivatko rakkaus, tasa-arvo ja rohkeus toimia yrityksen arvoina? Etnografinen tutkimuksemme kertoo, että muumiliiketoiminnassa ne muodostavat kompassin, joka on tehnyt kannattavan kasvun mahdolliseksi. Kun Muumit jatkavat seikkailujaan virtuaalisessa maailmassa, arvot strategian perustana korostuvat entisestään.

Muumiliiketoiminnan arvot ovat Tove Janssonin perintöä. Hänen kerrotaan piirtäneen ensimmäiset muumihahmot perheensä kesäpaikan käymälän seinille. Seikkailut Muumilaaksossa ja sen ulkopuolella ovat 1940-luvulta lähtien tavoittaneet yhä uusia ihmisiä ympäri maapallon. Rakkaus, tasa-arvo ja rohkeus ovat Tove Janssonin tarinoissa tärkeässä osassa.

 

Blogin kirjoittaja Janne Tienari toimii johtamisen ja organisaatioiden professorina Hankenilla. Häntä kiinnostaa strategiatyö, erilaisuuksien johtaminen ja johtamisen tulevaisuus.

 

Tutkimuksemme mukaan muumiliiketoiminnassa rakkaus tarkoittaa toisten ymmärtämistä ja tukemista sellaisina kuin he ovat, tasa-arvo tarkoittaa rohkaisevaa ilmapiiriä ja jokaisen esittämien ideoiden kunnioittamista, ja rohkeus tarkoittaa eri lailla tekemistä ja haasteiden näkemistä mahdollisuuksina.

 

Hyvän tekeminen on hyvää liiketoimintaa

Muumihahmoista on tullut suomalaisten kansallisaarre ja ikoninen brändi, joka löytyy muun muassa postimerkeistä ja lentokoneiden kyljestä.

Muumien tarkoitus on Tove Janssonin perinnön mukaisesti tehdä hyvää ja tuottaa ihmisille iloa ja lohtua. Rakkauden, tasa-arvon ja rohkeuden arvot ovat sen perusta.

Tutkimuksemme mukaan muumiliiketoiminnassa rakkaus tarkoittaa toisten ymmärtämistä ja tukemista sellaisina kuin he ovat, tasa-arvo tarkoittaa rohkaisevaa ilmapiiriä ja jokaisen esittämien ideoiden kunnioittamista, ja rohkeus tarkoittaa eri lailla tekemistä ja haasteiden näkemistä mahdollisuuksina.

Muumiliiketoiminnan keskiössä on Moomin Characters, joka on perheyritys. Se on Muumi-tuotteiden ja tuotemerkin valvonnan virallinen taho. Kaikki Muumilaakson hahmot ovat maailmanlaajuisesti rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muumiliiketoiminta perustuu strategisille kumppanuuksille, joista tärkeimmät ovat lisenssinsaajia. Lisenssejä myönnetään Muumi-tuotemerkin käyttöön. Lisenssinsaajia on nykyisin jo yli 700.

 

Hyppy tuntemattomaan

Tutkimuksessamme perehdyimme muun muassa siihen, miten muumiliiketoiminnassa hyödynnetään uusia teknologioita. Muumit ovat siirtyneet verkkoon ja löytyvät nykyisin sosiaalisesta mediasta ja älypuhelinten näytöiltä. Strateginen päätös olla aktiivisesti mukana virtuaalisissa ympäristöissä on merkittävä.

Muumimainen rohkeus tulee tarpeeseen, kun hypätään tuntemattomaan. Teknologioiden kehitys on äärimmäisen nopeaa ja uusia mahdollisuuksia ja haasteita tulee jatkuvasti eteen. Niiden hyödyntäminen tarkoittaa väistämättä uusia kumppanuuksia suurten kansainvälisten teknologia- ja viihdeyritysten kanssa.

Tutkimuksemme antaa viitteitä siitä, että rakkaus, tasa-arvo ja rohkeus toimivat strategisena kompassina Muumien uusissa mahdollisuuksissa ja haasteissa. Hyppy tuntemattomaan toimii, kun tietää miksi tekee mitä tekee.

Muumibrändi saa uudenlaisia ulottuvuuksia, kun se esiintyy uusissa yhteyksissä ja muodoissa ja uusien strategisten kumppaneiden rinnalla. Samalla liiketoiminnan riskit kasvavat. Kun Tove Janssonin kaksiulotteisista hahmoista tehdään kolmiulotteisia, ei voida välttyä kompromisseilta. Muumit voivat näyttää hieman erilaisilta kuin ennen ja tehdä asioita, joita eivät ole ennen tehneet. Yrityksen ja erehdyksen tie on hankala kulkea, mutta välttämätön yhtä kaikki.

Tutkimuksemme antaa viitteitä siitä, että rakkaus, tasa-arvo ja rohkeus toimivat strategisena kompassina Muumien uusissa mahdollisuuksissa ja haasteissa. Hyppy tuntemattomaan toimii, kun tietää miksi tekee mitä tekee.

Paul Savagen ja Janne Tienarin kirja Moomin Management: Redefining Generosity ilmestyy syyskuussa: Bristol University Press | Moomin Management – Redefining Generosity, By Paul Savage and Janne Tienari

 

Blogin kirjoittaja

Janne Tienari toimii johtamisen ja organisaatioiden professorina Hankenilla. Häntä kiinnostaa strategiatyö, erilaisuuksien johtaminen ja johtamisen tulevaisuus.

 

TUTKIJA, HALUAISITKO KERTOA OMISTA TUTKIMUSTULOKSISTASI TÄLLÄ FOORUMILLA?

Voit olla yhteydessä Boardman LJT:n hallituksen puheenjohtajaan Satu Koskiseen (satu.koskinen@boardman.fi) tai viestintäpäällikkö Julia Ruotsiin (julia.ruotsi@boardman.fi).


Tilaa uutiskirje