Boardmanin uusi Board Buddy -ohjelma on käynnistetty
20.03.2024
Boardman yhdistää uudessa Board Buddy -ohjelmassaan pareiksi kansainvälisiä Boardman-jäseniä ja suomalaisia kokeneita hallitustyöskentelijöitä keskustelemaan hallitustyöstä ja johtajuudesta. Board Buddy -ohjelma toteutetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja pilottiin osallistuu 12 paria.
Ohjelma verkottaa Boardmanin suomalaisia ja kansainvälisiä osaajia keskenään, ja ohjelmassa parit pääsevät jakamaan kokemuksiaan ja oppejaan johtamisesta ja hallitusjäsenyyksistä niin suomalaisessa kuin kansainvälisessä kontekstissa.
Parit on yhdistetty niin, että heillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Jotkut parit syventyvät esimerkiksi keskustelemaan kasvuyritysten hallitustyöstä, kun taas toiset jakavat ajatuksia hallituksen puheenjohtajan roolista ja pohjoismaisesta yrityshallinnosta sekä hallituksen oikeudellisista vastuista.
Board Buddy -ohjelma alkoi virallisesti 7.3.2024 järjestetyllä kickoff-tapahtumalla Boardmanin toimistolla ja Teamsissa. Ohjelma jatkuu lokakuuhun 2024 saakka, jolloin pidetään pilotin päätöstapahtuma. Tapahtumien välillä parit tapaavat toisiaan noin kerran kuukaudessa, jolloin he tutustuvat toisiinsa ja keskustelevat heitä kiinnostavista hallitustyön ja johtajuuden teemoista.
Kick-off-tapahtuman kohokohdat: Board Buddy -pari Charles Héaulmén ja Lauri Ratian haastattelu ja verkostoituminen
Board Buddy -ohjelman avajaistapahtumat pidettiin hybridikokoontumisena Boardmanin toimistolla ja Teamsissa. Tapahtumaan oli kutsuttu kaikki 12 paria. Ilmapiiri parien ensimmäisessä yhteisessä kokoontumisessa oli innostunut, puhelias ja avoin. Osallistujat vaihtoivat kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöskentelystä Suomessa.
Boardmanin toimitusjohtaja Taru Lindeman juonsi avajaistapahtuman. Tilaisuuden yksi kohokohdista oli Board Buddy -pari, Huhtamäen toimitusjohtajan Charles Héaulmén ja Boardman-partnerin ja Terrafamen hallituksen puheenjohtajan Lauri Ratian, haastattelu. Héaulmé ja Ratia jakoivat ajatuksiaan muun muassa hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan välisen yhteistyöstä ja suomalaisen työkulttuurin erityispiirteistä.
Tapahtumassa varattiin runsaasti aikaa Board Buddyyn osallistuvien esittelyille ja kysymyksille. Keskustelu kävi vilkkaana, kun osallistujat esittivät kysymyksiä toisilleen. Tilaisuuden lopuksi suomalaiset hallituspaikkoja omaavat tarjosivat neuvoja kansainvälisille asiantuntijoille siitä, miten he voivat päästä mukaan suomalaiseen hallitustyöhön ja menestyä hallituksen jäsenenä. Boardmanin kansainväliset jäsenet taas kertoivat erityisosaamisistaan, joita he pystyisivät suomalaisen yrityksen hallitukseen tuomaan.
Kick-off päättyi avoimeen verkostoitumistilaisuuteen kuohuviinin kera. Boardman kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita ja toivottaa keskustelurikasta Board Buddy -ohjelmaa!
Mistä Boardmanin Board Buddy -ohjelmassa on kyse?
Board Buddy -ohjelman tavoitteena on saada Boardmanin suomalaisia ja kansainvälisiä jäseniä verkostoitumaan ja jakamaan ajatuksiaan suomalaisesta hallitustyöstä ja johtajuudesta. Ohjelma järjestetään ensimmäistä kertaa tänä vuonna, mutta jos pilotti on menestyksekäs, ohjelmaa jatketaan ja kehitetään edelleen tulevaisuudessa. Ohjelman alku näyttää lupaavalta, sillä luvatun 10 parin sijaan, Boardman yhdisti 12 paria.
Suurin osa Board Buddyyn osallistuvista suomalaisista on Boardmanin partnereita. Kansainväliset osaajat kuuluvat Boardmanin englanninkieliseen jäsenyyteen, ”Boardman Membershipiin”.
Boardmanin englanninkielinen jäsenyys on tarkoitettu Suomessa tai suomalaisissa yrityksissä työskenteleville kansainvälisille osaajille, jotka eivät ole syntyperäisiä suomalaisia. Jäseneksi voi tulla joko käymällä Boardmanin englanninkielisen hallitustustyöskentelyvalmennuksen tai hakemalla jäsenyyttä, jolloin hyväksymiseen liittyy tiettyjä ehtoja.
Etsimme lisää jäseniä. Vinkkaa meille henkilöä!
Boardmanin englanninkielistä jäsenyyttä kehitetään parhaillaan, ja etsimme joukkoomme uusia jäseniä. Boardman Membershipin jäsenet saavat kutsut kaikkiin Boardmanin englanninkielisiin tapahtumiin ja pystyvät hakemaan mukaan Board Buddy -ohjelmaan.
Tiedätkö jonkun, joka sopisi mukaan joukkoomme? Vinkkaa hänestä meille!
Lue lisää Boardmanin englanninkielisestä jäsenyydestä täältä!
Teksti, kuvat, lisätietoa ja henkilövinkit: Karoliina Kuhalampi, karoliina.kuhalampi@boardman.fi