OMISTAJA JA YRITTÄJÄ OTTAA RISKIN JA SYNNYTTÄÄ KASVUA

OMISTAJA JA YRITTÄJÄ OTTAA RISKIN JA SYNNYTTÄÄ KASVUA

Viimeaikaisessa poliittisessa keskustelussa on noussut vahvasti esiin kasvun keskeinen merkitys hyvinvointivaltiotamme ylläpitävänä voimana. Valitettavasti sen todelliset synnyttäjät – yritysten omistajat – tulevat keskustelussa esiin lähinnä vaatimuksina lisätä omistajien verorasitusta.

Blogin kirjoittaja Mikko Haapanen on osallistunut yli 30 vuoden ajan useiden yritysten hallitustyöskentelyyn sekä omistajuuden ja OHJ-ketjun kehittämiseen ulkopuolisena asiantuntijana, hallituksen jäsenenä sekä puheenjohtajana.

Blogin kirjoittaja Mikko Haapanen on osallistunut yli 30 vuoden ajan useiden yritysten hallitustyöskentelyyn sekä omistajuuden ja OHJ-ketjun kehittämiseen ulkopuolisena asiantuntijana, hallituksen jäsenenä sekä puheenjohtajana.

Suomessa on yli 300 000 yritystä, joista pääosa pieniä yrityksiä. Muihin pohjoismaihin verrattuna meillä on vähän, vain noin 50, suurta kansainvälistä yritystä, jotka yltävät yli miljardin liikevaihtoon.

Kasvu ja työllistäminen tulee pääasiassa pienistä ja keskikokoisista henkilöomisteisista yrityksistä. Näissä yrityksissä omistajan resursseilla, osaamisella ja riskinottokyvyllä on suuri merkitys.

Monet näistä yrityksistä ovat lähivuosina lopettamassa, ellemme ryhdy panostamaan kasvun tukemiseen, omistajaosaamiseen ja pääomaresursseihin.

Myös viime vuosien hienosti kehittynyt startup -ilmiö on huolestuttavasti laskusuunnassa kasvuvaiheen rahoitusmahdollisuuksien kiristyttyä; kasvuvaiheessa olevia startup-yrityksiä on siirtymässä paremmat resurssit tarjoaviin maihin.

Menestys vaatii enemmän kuin pääomaa

Vaikkakin pääomalla ja siihen liittyvällä riskien ottamisella ja hallinnalla on tärkeä rooli omistamisessa, se ei pelkästään riitä menestykseen.

Omistajat, hallitus ja johto (OHJ) muodostavat päätöksenteon ja vallankäytön ketjun, jossa kaikkien osaaminen tulee maksimoida yrityksen käyttöön. Osaava omistaja valitsee osaavan hallituksen ja osaava hallitus tukee ja täydentää johdon osaamista.

Kansainväliset rahoittajat sijoittavat yrityksiin, joiden omistajien, hallitusten ja johtotiimien osaamisesta tulevat vakuuttuneiksi.

Perinteiset rahalaitokset ovat lähes kokonaan lopettaneet niille riskiä sisältävän rahoituksen.

Kasvurahoittajina toimivat ammattisijoittajat, joiden huomiosta kansainvälinen kilpailu on entistä kovempaa.

Rahoituspäätöksiä ei tehdä pelkän hyvän innovaation perusteella. Esimerkiksi Piilaaksossa sijoittajat analysoivat perusteellisesti kaupallistamisen edellytykset ja erityisesti omistajien, hallituksen ja toteuttavan tiimin osaamisen.

Tarvitaan osaavia omistajia ja kasvun edistämistä tukevia toimia

Suomessa on merkittävää potentiaalia kasvun aikaansaamiselle. Korkealaatuisen puuraaka-aineemme hyödyntäminen, terveysteknologia, uudet energiaratkaisut ja digitaaliset palvelut ovat hyviä esimerkkejä maassamme olevasta toimialaosaamisesta.

Pelkkä teknologiaosaaminen ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan osaavia omistajia ja ammattihenkilöstöä tämän potentiaalin kaupallistamiseksi ja jatkuvan kansainvälisen kasvun aikaansaamiseksi.

Kaikkien tavoittelemaa kasvua nakertavat julkinen talous ja verotus, joka yrittää viedä yhä suuremman osan yritysten tuottamasta taloudellisesta arvosta.

Tulevan hallituksen, valmistelevien viranomaisten ja kuntien elinvoimaorganisaatioiden tulee laajentaa kasvun edellyttämää tilannekuvaansa ja koko OHJ ketjun osaamistarpeen ymmärtämistä. Vain tätä kautta voidaan yhteiskunnan rajalliset resurssit ohjata kasvun aikaansaamiseen.

Ei pidä myöskään unohtaa olemassa olevia yrityksiä. Suomessa on hyviä yrityksiä, joiden kasvua voidaan kannustaa pullonkauloja poistamalla ja yrittäjyyttä helpottamalla.

Kehitä osaamistasi omistajuudesta ja hallitustyöskentelystä!

Boardman järjestää syksyllä 2023 Omistajan ja hallituksen yhteistyö -valmennuksen, jossa syvennytään omistajan ja hallituksen yhteistyöhön teorian ja käytännön esimerkein!

Boardman Omistajan ja hallituksen yhteistyö -valmennus sopii erinomaisesti hallitustyöskentely -valmennuksen käyneille, jotka haluavat syventää osaamistaan hallitustyöskentelystä, omistajuudesta ja puheenjohtajuudesta sekä saada oppeja, kuinka kehittää omistajan ja hallituksen yhteistyötä. Se tarjoaa kattavasti oppeja eri omistustyypeistä pääomasijoittajista perheyhtiöihin.

Valmennuskerrat ajoittuvat 29.8-10.10.2023 ajalle ja ne järjestetään ensisijaisesti paikan päällä Helsingin keskustassa Sokos Hotelli Presidentin kokoustiloissa, mutta tilanteen vaatiessa osallistuminen on mahdollista myös etäyhteyden välityksellä.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

Blogin kirjoittaja

Mikko Haapanen on Boardman Oy:n perustajaosakas ja toiminut 14 ensimmäistä vuotta sen hallituksen puheenjohtajana. Vuonna 2016 hänet nimitettiin Boardmanin kunniapuheenjohtajaksi.

Hän on osallistunut yli 30 vuoden ajan useiden yritysten hallitustyöskentelyyn sekä omistajuuden ja OHJ-ketjun kehittämiseen ulkopuolisena asiantuntijana, hallituksen jäsenenä sekä puheenjohtajana.

Hänellä on aktiivinen rooli OHJ-ketjun arvioinneissa ja kehittämisessä erityisalueenaan suku- ja perheyhtiöt.

Haapanen on yksit vuonna 2022 julkaistun OHJ – Omistajien, Hallituksen ja Johdon osaaminen, yhteistyö ja vallankäyttö -kirjan kirjoittajista.


Tilaa uutiskirje